lauantai 24. marraskuuta 2012

Vamos a hacer un churro

Tää poro sulta usein unhoon jää.


Joulu saapuu jokaiselle.


Papa Noelit ja pose.


Shoppailua shoppailua. Nyt osu hyvään saumaan ku oli just sillä moodilla. Ja huomas ostosten määrästä.
Puerto Veneciassa saa kulutettua huomaamatta monta tuntia, nytkin oltiin ihan viimeiseen asti kunnes oli pakko lähteä.


Ei ehitty muualle ku Primarkiin ja H&Mn, mutta eiköhän saatu aika hyvin kaikki mitä haluttiin.



Nalle tunsi kaipuuta lajitoverien joukkoon.


Paikka oli laitettu asiaankuuluvaan joulukuosiin.


Hankin vähän joululahjoja Suomeen. Katotaan kenen paketista paljastuu mitäkin.


Tuossapa sopiva asu jouluksi, miksei uudeksi vuodeksi myös.


Tottapa tuokin.


Kuka muu rakastaa joulukrääsää ku mä? Jos jostain tulee joulumieli nii siitä ku kaupat on täynnä sitä ja ku joulun tulon näkee joka paikassa! Suomessa on ihanaa kun ikkunoissa on jouluvaloja ja puissa ja pensaissa mutta täälläpä ei sellaista ole, se vähän latistaa tunnelmaa. Mutta voi sitä joulufiilistä tehdä itsekkin, kuten laulamalla täydessä bussissa joululauluja, kuten minä ja Nalle eilen teimme. Oli siinä sulosointuja ilmassa. Petteri lähti matkaan.


Me väsyneinä sovituskopissa, taidettii ootella Petraa.

 Onneks en ollu yksin kassalla, oli taas eksyny Primarkissa ostoskoriin vaikka mitä turhaakin turhempia tavaroita. Hyvä, että oli kamu siinä sanomassa mihin ne rahat kannattaa pistää. En tiiä, mikä siinä on, että usein meinaan ostaan kaiken. Nappaan mukaan ihan mitä vaan. Onneks kassalla tajuun ajatella. Mutta joskus se on liian myöhästä.

Onha 4 viikkoa vielä pitkä aika, onhan... Silti ajatukset suuntautuu aika usein lähtöön, ja ollaan jo jouduttu miettimäään busseja Barcelonaan ja niin ees päin. Lento ei oo mihinkään ihanteellisimpaan aikaan, lähtee Barcelonasta kello 9 aamulla, eli yöllä pitää jo lähteä. Aika menny niin nopeesti. Mutta ei saa miettiä vielä! Yks kolmasosa jälellä.


Viime viikonloppuna puhuttiin Nallen kaa pitkää. Päätettiin, että vikasta kuukaudesta tulee paras.

Yks päivä tässä repäsin ja otin parit lisäreiät korviin, nyt on kolme molemmilla puolilla. Muuten viikko meni normaalisti ja kuntosalilla aikaa viettäen, käytiin  kokeilee taas uusia lajeja..
 Keskiviikkona käytiin heittää parit kuperkeikat vesijumpassa ja sen jälkee kävi jotain todella odottamatonta...
Nimittäin samalle tunnille oli eksynyt tyttö, jonka äiti oli Suomesta ja se osas jopa vähän suomea! Ja siinä juteltii suomee ja espanjaa sekasin ja kaikki oltiin yhtä hämmästyneitä. Ens viikolla sitten tavataan tän tytön äiti, joka tuntee kuulemma paljon suomalaisia Zaragozasta. Näin sitä päästiin suomipiireihin.

Tässä lauantaita viettelen tylsistyen koneella, mutta eiköhän sitä vielä jotain keksitä. Ainaki se tiedetään, että Nalle ei enää illalla samalta näytä;)


 Soffa, joka analysoitiin eilen virolaiseksi (toine vaihtoehto oli eskimo)  ja apinaksi, gracias mis amigas 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Dinero joven, dinero efectivo


="Young money, cash money", huudahti Soffakoira kun bongasi kympin maasta ja pomppi riemuissaan.


Tanaan lauantaina on KAKSI KUUKAUTTA TAYNNA! Aika rientaa ja viimeinen kolmannes starttaa. Toive: pliis ala mee niin nopeesti kun kaks ekaa.


Talla viikolla ollaan tehty vierailuja koulun kanssa erinaisiin paikkoihin. Tuli nahtya arabilinnaa ja sen parlamenttisalia, kirkkoja ja viela vahan lisaa kirkkoja.

Hassua kun mentiin kattoo tosi siistia linnaa, jossa oikee vallihaudat ja kaikkee ja sitte vietettiin koko aika istuen jossai salissa kuunnellen miten parlamentti siella toimii. Noh ehka selitys loyty siita etta kaikki meijan koulusta on vieraillu siella jo tuhannesti, mutta me oltais kaivattu enemman kunnon turistitoimintaa. Siella vietettiinkin elamamme yhdet tylsimmista kaksituntisista. Soffan pelasti osaksi tylsyydelta kuitenkin iphone ja tap the frog. Nalle ei loytanyt pelastusta vahtivien katseiden alta.


Lauantaiaamuna uni houkutteli enemman itse kutakin, mutta reippaina tyttoina me tietysti raahauduttiin taidehistorian ryhman kanssa kiertelemaan Zaragozan kirkkoja. Todellisuus ei ollu niin paha mita etukateen ajateltiin ja osattiin loytaa hauskojakin puolia toisaalta tylsistyttavista jutuista.



Bongattiin upea naky: San Miguel macbookkinsa kanssa kirkon alttaria koristamassa x) myontakaa teki vaa rohkeesti et silta toi nayttaa..



Zaragoza on oikein mukava kaupunki ja mita kauemmin taalla on niin sita ihanempia uusia paikkoja ja reitteja loytaa. Parhaimmat kaupat ja kahvilat usein onkin jossain piilossa ja helposti pelkkia paakatuja kulkiessa unohtaa sen todellisuuden, jonka huomaa kaantyessaan pikkukujille, eli sen miten iso kaupunki taa oikeasti on!

                                                              Soffa lahti vähä kävelylle



Soffasta on tullut nyt jo taysin jouluhullu ja jos se nakee joulupukin asuja kaupan ikkunassa tai sille sanoo pelkastaan jouluvalot niin se sekoaa ja alkaa innoissaa huutaa "missa, missa". Se on jo ostanu sen pikkusiskolle joululahjan ja silla on jo joulukalenteri. Sen mielesta nyt jo pitas olla enemman joulutunnelmaa ja se toivoo lunta. Se kuulemma alottaa joulun juhlimisen jo joulukuun ekana paivana...sita ootellessa :D




Aijemmin kommentoitiin, etta ei varmaan lisaa vapaapaivii oo tulossa mutta kappas tallakin viikolla saatiin yhdesta nauttia kun oltiin kapinallisia eika menty kouluun kun oli koko maassa lakko ja illalla mielenosotus. Ennen ei oltu kumpikaan kayty mielenosotuksessa joten paatettiin menna tsekkaa seki ekaa kertaa. Eihan siina iha hauska kokemus oli...kaveltiin vaan hullun ison vakimassan kanssa ja siella liput ja kyltit heilu. Taalla ei ilmeisesti mitaan suurempia konflikteja ollu poliisien kanssa, mutta illalla telkkarista nahtiin, etta muualla Espanjassa kylla niita riitti ja oli jarkyttavaa katottavaa. Zaragozassa ei niin selvasti nay Espanjan huono tilanne, mutta hinnat on huomattavasti noussu (meillehan ne edelleen on halpoja) ja kaduilla tormaa yha useammin kerjalaisiin. Ja vaikka kuinka hauska insidejuttu meilla onkaan pummeista ketka nukkuu ibercajassa, niin se on valitettavan yleinen naky yolla.

                                                                          tämä kans

Tosiaan Twilightin viimesin osa tuli elokuviin ja molemmat kaytiin se kattomassa heti ekana paivana kun se tuli. Talla kertaa kuitenkin oltiin eri seurueissa ja molemmilla oli oikein hauska ilta. Sofia kavi kattomassa dubatun ja ma originaalin version. Tykattiin molemmat elokuvasta ja ite ainakin viela Suomessa aijon menna uuestaan kattomaan sen sipen kanssa, kuten kaytiin kattomassa eka osakin (yksi ja puoli kertaa). Oli hassua kun siella elokuvateatterissa oli ollu kilpailu, missa yritettiin ettia mahollisimman samannakosia henkiloita kun elokuvan paanayttelijat ja sitten ensi-illassa ne kilpailun voittajat oli siella seisomassa ja niitten kaa sai ottaa kuvia. Kilpailu tuotti tulosta Jacobin suhteen, Bella oli siedettava ja Edvard syvalta pohjamudista.Hoh Soffa ei tuota nahnyt ja nyt sita harmittaa. Soffa jatkoi viela leffan jalkeen hetken iltaa uusien kamujen, yhden luokkakamun ja sen kahen kamun kanssa puistossa ja vahan kavellen. Nalle jatkoi iltaa rupatellen seuralaisensa Louisen kanssa..joka valitettavasti lahtee jo 3 vk paasta:( hanta kylla jaamme ikavoimaan!

                                                                       in memories

Taalla ollessa oppii paljon hyodyllisia ja vahemman hyodyllisia asioita. Tanaan opin, etta ala jata ovea auki jos Samo on yksin kotona ja huoneessasi on taysillaan oleva roskakori. Opin myos, etta mun pitaa oppia tuntemaan omat sukkani, silla niiden tunnistaminen on tosi hankalaa kun asuu samassa talossa kahden lahes samanlaisia kayttavan kanssa. Ja lopuksi viela kaks TODELLA tarkeaa taitoa...

...taa on TARKEA. ALA KOSKAAN puhu miehille kadulla, joita et tunne. alaka koskaan varsinkaa paasta niita sisalle rappukaytavaan ja mee niitte kaa samaan hissiin. Soffa saa olla ilone et on viela hengissa ja puhtonen taman karmivan miehen kosketuksesta.

...toinen yhta tarkea. Kun Nalle sanoo yasta(=nonni) niin ala ylita tieta katsomatta tuleeko autoja. Toisen kerran Soffa saa olla ilonen, etta on viela hengissa, kun Nalle viimehetkella huutaa ja kiskasee takaisin.

Toisinsanoen melkein tapoin Soffan, mutta myos pelastin sen hengen. Siina hetkessa se ei viela tuntunu nii kauheelta, mutta jalkeenpain kun miettii miten lahella oli kaya jarkyttava onnettomuus niin tajuu miten pienesta kaikki on kiinni. Kliseinen, mutta oikein osuva ohje teille: huomisesta ei koskaan tiia, joten nauttikaa tasta hetkesta ja Joulun ajasta (t.soffatonttu joka juuri jarkyttyneena tuli meille ja koki
karmeita)!


Kaikkea sita sattuu ja tapahtuu. Aikasemmin viela harkittiin, etta tanaan lahettais, mutta jos nyt kuitenkin otetaan ihan rauhassa ja vietetaan mukava ilta ihan vaan kahdestaan meilla koska ei uskalleta lahtee ulos meijan talosta jos se mies oottaa Soffaa. vitsi vitsi...kaytava on jo tarkistettu.


 Nalle + loppumatkasta mukaantullut tapaturmamagneetti-Soffaa








keskiviikko 14. marraskuuta 2012

¿Que tal?- Fatal

Mita teille kuuluu?- Mulle ei niin hyvaa... jos arsytykseen vois kuolla niin eilen illalla kaytiin lahella.



Tassa sattumalta hyvaan aikaan otetussa kuvassa tiivistyy mun tan hetken tuntemukset ja huomaa miten hehkeena ma oon ollu liikkeessa. Jos tata kuvaa analysoisin nain itse lyhyesti niin tassa on huomattavissa 1. vasymys 2. myotahapea 3. puhdas arsyyntyminen 4. epatoivo ja viimeisena 5."ootsa tosissaa"


Kerran kun talle linjalle lahettiin niin tassa toinen mallikuva musta. Mietin, etta talla ois hyvat mahikset paasta jarkyttavimpien kuvien kokoelmaan . Tiedoks teille etta yleison pyynnosta sellanenkin ehka voi olla mahollinen. Mun oma toivepostaus on kans "Soffan turhimmat kuvat"..ehka sekin viela joskus nahaan...


Ja sit asiaan. Kuten kaikki varmaan tietaa niin elamassa tulee vastaan aina valilla arsyttavia juttuja, mutta sita ma en viela ainakaan oo taysin sisaistany miks kaikki tulee aina kerralla. Onneks kuitenkin mulla on pari ihanaa kamua taalla ja perhe ja koti minne on aina vaan niin ihana menna. Ne auttaa, mutta ei ne sita arsytysta  poista. Paluu Suomeen ei houkuttele yhtaan.



Hmh noh tarkotus ei ollu tulla avautumaan teille mun "ongelmista". Haluan vaan muistuttaa teita kaikkia ketka tata blogia nyt sitten lukeekaan pitaytymaan asiassa ja saastamaan ne omassa paassa olevat turhat ajatuksenne ihan vaan itsellenne. Me kirjotetaan tata blogia siks etta voidaan jakaa meidan kuulumisia kamuille, mutta kun tama nyt on julkinen niin selvahan se, etta muitakin tanne eksyy. Jos siis eksyt tanne ja sinua alkaa arsyttamaan meidan kirjotustapa, jutut tai kuvat tai ihan mika vaan, suosittelen tuolla ruudun ylakulmassa nakyvaa punaista rastia.


Tarkat saattoikin huomata, etta yksi postaus on poistunut keskuudestamme. Sina/(te), joka nyt myhailet siella tyytyvaisesti itseksesi voit olla rauhassa iloinen. Minun omasta mielesta me ketka taalla vaihdossa ollaan, ansaittiin paasta tanne ja ollaan myos hoidettu hommat hyvin. Todellisuus taalla ei aina vastaa valttamatta blogikirjoituksia, joissa tietysti me kirjotetaan vaan hauskimmat ja oleellisimmat jutut mahollisimman hauskasti, jotta meijan kamut ei unoha meita Suomessa ja tulee lukemaan meijan blogia toisenkin kerran. Rehellisesti sanoen kylla mua alko arsyttamaan se mita tanne kirjotettiin ja varsinkin se tyyli, koska ainuuna tarkotuksenahan oli vaan arsyttaa tai pilkata meita. Juttujen todenperaisyydesta mulla ei ole mitaan tietoo enka kylla haluakaan tietaa. Jos kuitenkin Satu tanne olet tiesi loytanyt niin tervetuloa :)


Tassa kirjoittaessa mietin miten vahan lukijan nakokulma tassa blogissa tosiaan vastaa kokonaisuutta ja todellisuutta meijan elamasta taalla. Aika tosi vahan. Mutta kaikista asioista ei tanne haluta kirjottaa ja normaali arki kaikkine erilaisuuksineen ei mun mielesta oo tarpeeks kiinnostava aihe. En tosiaan ikina aatellu, etta tata kysyisin ikina, mutta jos sua kiinnostaa tietaa meista tai espanjasta tai mista vaan mista voisit olettaa etta osattais vastata niin kysy ihmeessa ja katotaan jos me osataan teha postaus sun toiveen mukaan. Josset omalla nimella viitsi kirjoittaa niin antaa palaa anonyymina niin paljon kun vain haluat, mutta muista sailyttaa joku roti ja asiallisuus.


Kamala miten pitkaan jaksoinkaan kirjottaa noin pienesta asiasta, mika loppujenlopuks on ihan merkitykseton. Talla hetkella en halua enaan yhtaan asiaa lisaa arsyttamaan mun paata, silla liika asioiden miettiminen saa mut pian sekoamaan. Por favor piristakaa mua ja nayttakaa, miks ma haluasin palata Suomeen. 


Lahiaikoina makin loysin rakkauden kuntosaliin, jonka Soffa mulle esitteli, leivottiin korvapuusteja ja oon ollu kipeena. Espanjantaidot ainakin kotona parantuneet huomattavasti. Oon loytany uusia lempparibiiseja paljon ja tassa yks niista.



Kiitos ja nakemiin. Tan postauksen nimi vois olla myoskin: Arsyyntynyt karhuelain ja Rumat kuvat (paatin kuitenkin jatkaa espanjan kielista perinnetta otsikoissa)



Palaillaan ens kerran paremmissa merkeissa ja kauniimmissa kuvissa. Talla hetkella mun paassa on sota.

Nalle

lauantai 10. marraskuuta 2012

De culo

Mitäs meille.



Eihän täs mitää. Taas viikko menny ja siihen kuulu pakollista museovierailuu (yli 2 h museossa riitti vähäks aikaa), esitelmää rakkaasta kotimaasta enkun tunnilla (kuva ihmisistä saunomassa herätti kauhun tunteita, samoin hirvet), väittelyä maantiedon open kaa ollaanko suomalaiset huonoa kansaa vai ei ja onks meijän kulttuuri köyhä (rasistista ees väittää noin!) ja otinko viikonloppuna tequilaa, josta tulikin se koko tunnin suurin kysymys.. enkun koetta, aina niin ihania skype keskusteluja perheen kanssa, hirsipuuta koulussa (ah parasta mitä siellä voi tehä), espanjan tunteja, koulua, vähä treeniä liikuntakeskuksen tunneilla, vaikeita aamuja ja sairastamista koska Nalle on taas kipeenä.. (ja kehtaakin syyttää siitä mua) ja sadetta!! melkeen jokapäivä on ropissu -.- ja tän pitäis olla koko Espanjan kuivin kaupunki! just joo mä lähen suomeen
Nii ja oon kuullu itestäni totuuksia. Elän kuin kuningatar, oon vaarallinen ja en tee normaalisti mitään.



Tätä ei tapahdu usein! sain kutsun! mut kutsuttiin jopa johonki :D
Mä ja neljä tyttöä mun luokalta mentiin koulun jälkee syömään uuteen ravintolaan, joka oli kuin suoraan 50-luvun Amerikasta tai jostain leffasta. oli siisti! kaikki siellä, sisustus, tarjoilijat, oli mietitty tosi tarkkaan. tonne pitää mennä vielä pirtelölle, niitä pitää maistaa ku kuulosti nii hyviltä!


Kun sieltä selvittiin, kävin kotona mut sieltä sit keskustaan, koska...


nää oli saatava! ja nyt löytyy :3 Blancosta 42 eurolla ja samalla lähti mukaa mustat farkkulegat stradivariuksesta, niistä 17e pulitin. ketä kiinnostaa nää hinnatXD


pitäskö ostaa toiki neule...

mut tosiaan tarina jäi kesken.. koska illalle oli luvassa muuta viihdettä


juostiin kaikkien mahdollisten ojien kautta et ehdittiin leffaan ajallaan, uudet korkkarit vinkuen,niin ettei  ees rinconissa ehitty vierailla. oltiin siis suomitytöt liikenteessä (miinus nalle) ja kannatti mennä! oli paras (ja ainoo) bond mitä oon nähny ja törkeen hyvä!! ehottomasti mainio! ja onha daniel craigissa ihan kateltavaax) ja ei ollu liikaa tappamista 


nää on aina yhtä kauniit:) nykyää tännekki tulee jo vähä kuuden jälkee pimeetä.. 


Petra pyöräytti parit pullat jo täs yks päivä viime viikolla, ja kaikille maistu nii hyvin, et aiotaan meki tarttua toimeen huomenna ja tarjota perheille jtn Suomestax)


just mietittii tässä perheenki kaa yhessä, kuinka nopeesti aika on menny eikä enää niin paljoo jäljellä.. vaan noin 5 viikkoa, ja ens viikon maanantaina vietetää taas kuukausipäivää, 2kk menny täällä näin...
tiiän et tulee höllimään päästä taas sinne omaan kotiin (aaah en pouistu koko joululomalla meijän talosta paitsi kamuja on het nähtävä), mut jää tätäkin paikkaa kaipaamaan. Ei mulla vielä nii kova kiire oo täältä lähtee (pikku prisa). Mut ei olis kiire ollenkaan, jos olis täällä vähän enemmän elämää. kamuja.


tälleen viikko menee suurinpiirtein ja nyt taas nauttimaan viikonlopusta ja mä teen sitä sillee et painun pehkuihin ja matkustan taas suomeen unissani enkä koskaan herää<3 nauttikaahan ja ottakaa rauhassa

                                                                                Soffa
mun pari lempparia joita aika ei kuluta



tää sopii hyvin joulunaikaan, jota ootan paljon, koska eikö niin et tässä sanotaan aivan selvästi give me santa

                                                         Karri Koira-Kaikki tai ei mitään

toinen hauska kappale.. x) kun koira pyytää tanssimaan

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mi niña bonita


Torstai oli taalla pain vapaapaiva koulusta. Soffan perhe paatti ottaa akkilahdon kotikylan siimekseen vuorten keskelle eristyksiin muusta maailmasta. Ei ollu odotukset kovin huikeat, mutta loppujen lopuks reissu osottautu mainioks ja kyla oli tosi sopo, oli hauskaa paasta oikeaan espanjalaiseen kylaan.
 Paasin meksiko fiestaan, jonne koko kyla oli kokoontunut ryyppaamaan. Juoma virtas ja laulu raikas ja juttukaveria riitti...   ihan ei ollu ikaista seuraa, mut huvittavia ihmisia.


abuelo ja Ines tulossa pelloilta


 Torstaina vierailtiin isossa kenkakaupassa ja yks pari lahti mukaan, ja siita jatkettiin leipomoon, jonka aiti tyhjens lahes kokonaan. Sitten viela linnaa kattelee ja hautausmaalle. Ennen lahtoa syotiin viela mummon kokkaama ruokaa, ja oli ehka parasta mita taalla oon syony!



näin ne muffinssit syntyy





 Pitaa paasta tonne toisenki kerra, koska kylassa on munkin muumio jonka haluun ehottomast viela naha!




hautani mun



Nalle vietti vapaapaivaa kappas keppanaa Puerto Veneciassa, Parque Grandessa ja keskustassa kierrellen Petran seurassa, Oli kuulemma ollu tosi hauskaa ja syvallisia puhuttu oikee olan takaa :D seka nautiskeltu Muerde de la Pastassa.


Perjantaina oli taas paluu arkeen yhen paivan ajaks, joka tuntu koulussa pitemmalta ku koskaa suomessa. Koulupaivan jalkeen perjantai lahti kuitenkin nousuun, koska suunnattiin kolmestaan Petralle hiusvarit kainalossa. Nalle ja Petra varsinki on jo pitkää halunnu räväyttää ja minä lähdin leikkiin mukaan... Jäi kyl vaa tällä kertaa yrityksen tasolle koska eroa tuskin huomaaxd


matkaevästä. perus näky täällä, petra ja donat



uudet shorat ja kengät



uus paita!

muna tuli mukana


arvatkaa lopputuloksien perusteella mikä oli kenenkin väri.. lopputulos näkyy mm ekassa kuvassaxd


hommissa.


 pääs vähä turkki kasvamaan.



ennen. ennen ja jälkeen kuvilla ei ole eroa nii nyt ei tuu jälkeen kuvia.


meijän perjantai ..



Nallea jännittää mut turhaan... xd


foliot pääs ja facebook




Ketään ei varmaa yllätä et ilta päätty tänne.

suomea näkyvissä!

Lauantaina uni maistu, toisille kyl vaha enemma ku toisille... molemmat nukuttii kuitenki nii pitkalle ku unta riitti. Soffa vietti laatuaikaa koneen ja espanjan tehtavien kanssa ja kavi reippaasti lenkillakin. Nallen herattya selvis etta tanaan heilla  KATY!  Tuumatiin que suerte, paras paiva taalla Espanjan maalla selvasti tulossa. Nyt ollaan taalla vaan me kaks, kuunnellaan hyvaa musiikkia ja leikataan farkkutakkeja. Ja katotaan mihin taa ilta vie.


mut mihin se ilta sit johtikaa.....


sydän pomppas kurkkuun

 Nalle ja Soffa